3.2.2015 Ninjailut part 2
#Vera
Mikä hirviömäinen karvapallero Ninjasta olikaan tullut! Kovimpien pakkasien aikaan tamma oli niin ärhäkkä ja virtaa täynnä, ettei sen selkään uskaltanut kyllä hypätä kukaan tervejärkinen, tai se olisi syössyt minut suorilta penkkaan. Nyt asteet kuitenkin olivat jo siedettävät, eli alle minun ikäni, joten kaappasin Ninjan tarhasta mukaani ratsastusmielessä.
Pujahdin pienestä portista sisään isoon ja entistä syvempään tarhaan. Tarhakaverit (vai voiko niitä edes kavereiksi sanoa..) viihtyivät parhaiten tarhan takaosissa, jonne kulki pieni, jo maahan painautunut polku aidanviertä pitkin. Siellä tälläkin hetkellä Ninja ajoi pientä suomenhevosruunaa takaa kuin mikäkin leijona saalistaan, mutta lopetti siltä seisaumalta, menin vihellellen sekaan riehumaan riimun kanssa. Vaikka moisesta oli tallityöntekijät ennen Ninjalta turpaan saaneet, minua se ei uskaltanut kyllä monottaa, tai tiesi tasantarkkaan, mitä siitä seurasi.
"Kyllä sie osaat olla yks kiusankappale", narisin, kun Ninja yritti ovelasti minua karkuun kävellen. Pysähdyin, sillä sen kissa-hiiri leikkiin en enää retkahtanut. Kertaalleen lähdet juoksemaan perään ja et saa sitä ikinä kiinni.. Käännähdin kannoillani ja kipitin aidanviertä takaisin portille, johon Ninja seurasi minua vähitellen toista pieltä pitkin.
"Hieno mammanmussukka", lässytin sen lähestyessä ja taputin sitä luimivista korvista huolimatta kaulalle, ennenkuin otin riimusta tukevan otteen pujottaakseni riimun turvan ympäri ja kiinni itse riimuun. Vaikkei lämppäri ollut kovin tyytyväinen lähtöön, seurasi se minua tarhasta nöyrästi talliin. Luulempa että pieni tauko juoksemisesta tekisi hyvää Jätkällekin..
Sidoin Ninjan keskelle käytävää riehumaan, jossa riisuin toppaloimen tummanruunikon lämppärin ohutta rasvakerrosta lämmittämästä. Ninjan talvikarva oli hetkessä hurahtanut sen verran pituutta, että kohtahan se tarkeni ulkona ilman loimea! Tamma taisi kuulla ajatukseni ja oli lähellä, ettei polkaissut minua rautaisella, hokkien terästämällä kengällään varpaille. Refleksit olivat kuitenkin hiljalleen ovelan kanssa kehittyneet nopeiksi ja väistin ripeästi, taitellen loimen tamman karsinan eteen. Hain samantien satulahuoneesta varusteet, sillä lämpönen oli pysynyt puhtaana loimensa ansiosta. Omissa maailmoissani hyräillen keräilin Ninjan suitset, satulan ja suojat mukaani, kunnes törmäsin johonkin liikkuvaan ja reilusti minua isompaan. Kiljaisten tiputin tavarat sylistäni, katsahtaen sitten vahingonaiheuttajaa.
"S-sori", mutisin tavaroitani keräillen, kun mustahiuksinen pojankoltiainen tuijotti minua takkiaan kopistellen.
"Kato etees!" Hän tokaisi ja jatkoi matkaansa, kunhan oli hetken tuijottanut minua murhaavasti. Ääneen tuhahtaen poistuin satulahuoneesta, nyrpeän ilmeen naamalleni vääntäen.
Aloin samantien varustaa Ninjaa valoakin nopeammalla tahdilla, kun huomasin miehen lähtevän liikuttamaan oriittansa. Ninja hieman tympääntyi ripeään tahtiin, huiskien vallattomasti hännällään takasiaan, joilla se saattoi myös kauhoa ilmaa muutaman kerran. En kuitenkaan välittänyt, vaan kiristin vyön reipasta tahtia ja nappasin takakintuista tottuneesti kiinni laittaakseni suojat. Kaikesta kiirehtimisestä huolimatta kavionäänet veivät ennen minua ulos ovesta, mitä ilmeisemmin kenttää valtaamaan.
"Voi pirskules, mitäs myö nyt tehhään?" Huokaisin tamman naamalle, joka pureskeli messinkistä kuolaintaan malttamattomana. Irroitin Ninjan pois keskeltä käytävää ja tallista ulos, jossa kirkas päivä oli himmennyt jo hieman. Kentällä ratsukko teki rauhallista alkuverryttelyä, ja ravistin päätäni.
"Ihan sama", mutisin ja kaikesta huolimatta päätin talsia sekaan, vaikka pahin pelkoni oli, että Ninja nolaisi minut koppavan miehen edessä. Ilman erillisiä kyselyitä talutin Ninjan keskelle kenttää, ja aloin pistää varusteita tiukemmalle ratsastusta varten. Hujoppi tiiraili minua oriinsa selästä, eikä hevonenkaan kovin hienovarainen ollut päänsä kääntelyn takia. Ponnistin kuitenki pienehkön tamman selkään reippaasti, vaikka se teki takajaloillaan liikettä kokoajan sivulle, välttääkseen minun pääsemisen selkäänsä.
Tunnelma oli hyvin jännittynyt. Molempien ratsut tuntuivat kokoajan tekevän kärpäsestä härkäsen ja puikkelehtivan kulmat suoriksi ja suorat kulmikkaiksi. Huoh.. Pyysin Ninjalta ravia vasta hyvän käyntityöskentelyn ja ympyröiden kääntelyn jälkeen, jonka jouduin tekemään sisäuralla toisen ratsukon askellajivaihdoksen takia. Ravia varten siirryin uralle, josta Ninja innostui ja veti samantien helvetillisen pukin päänsä vispauksen jälkeen, ennenkuin sinkaisi täyttä päätä hurjaan raviin. Mutistessani kirosanoja sain itseni kerättyä kaulalta, johon olin juuri pääni lyönyt, ja jatkoin keventämistä sisäjalalle. Suomenhevonen saattoi hieman ottaa vaikutteita temppuilevasta tyylistämme pään vemppauksesta päätellen, mutta mies sai minimoitua oriin pelleilyn mahtavasti ronskeilla ohjasotteilla.
Vaikkakin pohja oli hieman epätasainen lumen koostumuksen takia, päätin nostaa laukan, kun Ninja ei tuntunut liikkuvan ravissa sitten ollenkaan niinkuin olisin tahtonut.
"Siirrytkö sisäuralle tekee niitä ympyröitäs?" tokaisin vähän töykeämmin kuin oli tarkoitus, mutta hetken päästä olin saanut toiveeni toteen, sanaakaan vastaukseksi tosin saamatta. Kulmassa hivutin kierrokseen sopivat laukka-avut Ninjalle, jonka pompottavaan tahtiin en kyllä ollut valmis. Ravissa pukit olivat niin minimaalisia, että niissä pysyi kuin liimattuna, mutta laukassa Ninja tuntui hyppelevän vuorotellen etusilta takasille. Kiskoin tamman kuitenkin ohjasta takaisin alleni, ja sain lopulta laukan rullaamaan kierrokseen ihan mukavasti, lukuunottamatta pieniä Ninjan kiukunpuuskaisia ilmannäykkimisiä suokkioritta kohti.
Toiseen suuntaan laukatessamme saimme seuraa, joten aloin tekemään vähän väliä ympyröitä, pitääksemme välimatkat sopivina. Vaikkakin mielestäni välimatkat olivat sopivat, Ninja syöksyi tilaisuuden tullen 'ulos' uralta, pukittaen vallattoman suuren potkun taaksensa. Samassa olin jo horjahtanut satulan toiselle puolelle, josta koin parhaimmaksi tipahtaa suoraan alas. Ohja pääsi aivan vahingossa kädestäni irti, joten pinkaisin ylös estämään tulevaa paskamyrskyä, vaikka päätä jomotti kuin darra-aamuna konsanaan. Ninja eteni uhkaavasti jo onneksi pysähtynyttä ratsukkoa takaa, joten ennenkuin kumpikaan kerkesi saada kenenkään monosta, kipaisin väliin, työntämään lämppärini ryntäästä pois vaaravyöhykkeeltä.
"Pysyykö se sun hevoses hallussa vai ei?" Hän kysyi ja parhaillaan siirtyi kauemmaksi meistä. Ninja puuskutti siihen malliin, että taisi olla tämän päivän riepottelut jo riepoteltu..
"Empä tiedä kun en sen ajatuksia osaa lukea!" Kitisin vastaukseksi mutta kohta kihisin kivusta ja pitelin päätäni.
"Sattuko sua?" Miehenalku kuitenkin kysyi pehmeämmällä äänensävyllä, mutten juurikaan nyt ollut juttutuulella.
"Miltä näyttää..", murisin ja kiristin otettani ohjasta, taluttaen Ninjan perässäni takaisin talliin. Pitikin aina sattua ja tapahtua..